Tunteet tienviittana

Viime viikot ovat olleet myllerrystä. Elämä on hyppyyttänyt suuntaan jos toiseen, eikä koko ajan ole ollut ihan selvää, mihin suuntaan kannattaisi lähteä. Tiedättekö sen tilanteen kun on jo suunnitellut omaa polkuaan hyvän matkaa eteenpäin ja sitten yhtäkkiä eteen tulee este joka kadottaa koko polun näkyvistä? Siinä kohtaa saattaa jäädä toviksi tienpieleen istuskelemaan tai alkaa kiireellä raivata uutta polkua. Voi olla että lamaantuu kokonaan polun varteen eikä pääse liikkeelle. 
Jos elämä ei heittele, se voi kulkea vähintäänkin mutkaisia ja mäkisiä reittejä. Joskus taas tasamaata kulkiessa tuntee kaipaavansa niitä arvoituksia, joita mutkan taakse kääntyvälle polulle kätkeytyy. Mistä löytyisi tuo mutkaisa reitti? Useimmiten käy niin että polulla pysähdys tulee siitä että olemme risteyksessä ja eteenpäin valittavia risteyksiä on monta. Nämä eivät välttämättä ole edes isoja elämänvalintoja, vaan ihan jokapäiväisiä kysymyksiä. Arjen eteenpäin menoon vaikuttaa miten valitsen toimia lasten kanssa aamukiireessä, tervehdinkö ärsyttävää kollegaa, reagoinko kuormittavaan sähköpostiin ja miten? Mistä tiedämme minkä ratkaisun valitsemme ja mihin suuntaan lähdemme elämää viemään?

---

Me aikuiset ihmiset yritämme järkeillä ja perustella ratkaisujamme. Mietimme miten meidän pitäisi toimia jotta valinnat toisivat parhaan mahdollisen tulokset. Se ei aina riitä, koska usein ratkaisuja on paljon tai niihin ei löydy sopivaa perustelua. Tarvitsemme poluillemme ja risteyksiin kunnollisia tienviittoja, joiden mukaan edetä. 
Meillä on omasta takaa järjestelmä joka luo noita tienviittoja. Niitä jotka ohjaa oikeaan suuntaan, käskee odottamaan, hiljentämään ja pohtimaan tai ottamaan kunnon loikan eteenpäin. Oikeassa elämässä näitä tienviittoja ovat tunteemme, koko niiden kirjo. Elimistöllämme täytyy olla tapa viestiä meille ympäristön ja elämän muutoksista, polkumme kulusta, jotta pysymme hengissä, tai ainakin voimme parhaalla mahdollisella tavalla. Jostain syystä tienviittamme eivät kuitenkaan aina näy tai emme osaa niitä katsoa tai lukea. Tienviittoja eli tunteitamme voimme kuitenkin oppia tulkitsemaan ja kuten usein tapahtuu, kun näemme yhden, alamme nähdä niitä enemmän ja useammassa paikassa.
Aloittelevalle suunnistajalle voi olla hyötyä muutamasta vihjeestä. Mitä tienviitoissamme voisi lukea? Otetaan helppo esimerkki. Kalenterissa on illalle kaksi päällekkäistä merkintää joiden väliltä et osaa päättää. Kumman valitset, eli mihin suuntaan päätös sinua vie? Tienviitassa oikeaan suuntaan voisi lukea esimerkiksi innostus, uteliaisuus, kunnianhimo, ilo ja uskallus. 

Entä jos haluaisitkin tehdä isomman ratkaisun? Vaihtaa työpaikkaa, muuttaa toiseen kaupunkiin tai alkaa opiskella. Jos näin on, olet itseasiassa jo muutaman viitan nähnytkin polkusi varrella ja kääntynyt suuntaan jossa alat haaveilla isommasta risteyksestä. Risteyksen tienviitoissa voi olla epävarmuuden, pelon ja varman päälle pelaamisen tunteita, toisaalle vievissä stressinsiedon, rohkeuden, itseensä luottamisen ja  heittäytymisen tunteet.
Kun polku tuntuu kapenevan muiden ihmisten polkujen levetessä ympärillä tai jonkun laittaessa esteitä tielle, yritämme usein sinnitellä omalla polullamme antaen muille tilaa. Polun varressa kuitenkin seisoo oman polun tärkeydestä kertova kyltti joka ajaa meitä puolustamaan omaa tietämme. Siinä kerrotaan terveellisestä vihasta,  oman arvon tunnosta ja sinnikkyydestä. 
Joskus polku on liian kivikkoinen ja kuluttava. Silloin polun reunalle ilmestyy ahdistuksen, pelon, epäonnistumisen ja surun merkkejä. Ne kehottavat pysähtymään, ottamaan aikalisän ja arvioimaan elämää uudestaan. Hetken aikaa pysähtymällä ja vanhasta polusta luopumalla alkaa huomata muita polkuja joille astua.   
Seuraavan kerran polun risteyksessä seisoessasi ja ihmetellessäsi, pysähdy hetkeksi katselemaan ja kuulostelemaan. Missä tienviitta on ja mitä se sanoo? Mikä tunne herää ja mihin suuntaan se on sinua ohjaamassa?